|
TanssiBoxi on Pirkanmaan alueella toimivista freelance-tanssijoista koostuva tanssiteatteri. Sen esiintyvillä tanssijoilla on joko Suomessa tai ulkomailla hankittu tanssijan tai tanssin opettajan ammatillinen koulutus. TanssiBoxi perustettiin vuonna 1997 toimintaperiaatteena muun muassa tanssin tietoisuuden levittäminen sekä yleisötyön korostaminen viemällä tanssiesityksiä mm. kouluihin ja päiväkoteihin. Alueellisina kohteina ovat usein paikkakunnat, joissa ei muutoin ole tarjolla tanssiesityksiä.
TanssiBoxi tarjoaa säännöllisesti tekniikkatunteja
jäsenilleen, kiertää esiintymässä festivaaleilla, kesätapahtumissa ja messuilla.
TanssiBoxi valmistaa vuosittain vähintään yhden uuden nykytanssiteoksen. Ryhmää esiintyy myös kouluissa ja päiväkodeissa lapsille suunnatuilla
tanssiteoksillaan.
|
|